Niiskusta Kennelliiton kaverikoira

06.12.2022

Niiskunen on sellainen kaikkien kaveri, joka tykkää rapsutuksista ja haluaa tutustua jokaisen kanssa. Olin jo pitkään miettinyt, miten voisin hyödyntää koiran tarvetta olla kaikkien kaveri. Ensin harmikseni huomaisin, että koirakaverikurssi oli jo ollut ja vähän sen jälkeen huomasin, että on myös toinenkin kurssi. Aluksi emme mahtuneet mukaan, mutta pääsimme sitten kuitenkin varasijalta. 

Hieman jännitti, miten se Niiskunen osaa käyttäytyä. Ensimmäinen ongelma olikin, että valjaiden kanssa olemme aina lenkkeilleet ja miten hihnan kanssa. Hyvin kaikki sitten kuitenkin sujui. Hieman Niisku pelkäsi kyynärsauvoja, mutta tottui niihin nopeasti. 

Nyt on suoritettuna koirattomat käynnit ja seuraavaksi tarvitaan vierailuille peesaaja. Sen jälkeen vielä useampia käyntejä ennenkuin saadaan virallisesti Koirakaverihuivi. Siinäpä meille lähiajan tavoitteita.